Tienhaarassa, 1896
A II 968:17
Ateneum

Tienhaarassa, 1896

Tienhaarassa

Tienhaarassa-maalauksessa Simberg pohtii yksinkertaisella ja kansanomaisella tavalla elämän tarjoamien mahdollisuuksien ristiriitaisuutta ja valintojen seurauksia. Ihmisten jakaminen hyviin ja pahoihin, syyllisiin ja syyttömiin ei ollut Simbergin tie. Hän ymmärsi kuitenkin syvästi, että teoista oli kannettava vastuu. Enkeli ja piru koettavat kumpikin vaikuttaa epäröivän ihmisen valintaan. Enkelin taivasvoimat ovat maan päällä rajalliset – sekään ei voi muuta kuin vain koettaa vetää kädestä omaan suuntaansa. Simbergin maalauksissa enkelit eivät koskaan lennä.

Talonpoika ja kuolema taivaan ja helvetin portilla, 1897
A II 968:24
Ateneum

Talonpoika ja kuolema taivaan ja helvetin portilla, 1897

Simberg viittaa valintoihin myös toisessa teoksessaan. Hän ei suoraan kertonut, mikä tarina on teoksen Talonpoika ja kuolema taivaan ja helvetin portilla taustalla, mutta luonnoksista on löytynyt viittauksia, jotka saattavat liittyä aiheeseen. Niissä talonpoika on esitetty erilaisissa kohtauksissa yhdessä pirun kanssa. Milloin talonpoika huiputtaa pirua korttipelissä, milloin aprikoi ratkaisujaan pirun houkutusten edessä. Teoksien ja teososien pelikorttimainen muoto viittaa ajatukseen elämästä huonojen ja hyvien tekojen pelinä. Tuonelan portilla punnitaan eletty elämä ja teot.

Talonpoika ja piru, ajoittamaton
A III 1822
Ateneum

Talonpoika ja piru, ajoittamaton

Teoksessa on nähty myös yhteyksiä suomalaisiin kansansatuihin. Kansansatu Taivaaseen menijä kertoo miehestä, joka elämänsä aikana oli ehtinyt huiputtaa itseään kuolemaakin. Lopulta talonpoika kuitenkin joutui kuoleman kanssa vastakkain. ”Tämä kuljettaa nyt miestä toisiin maailmoihin, ja tullaan ensiksi taivaan portille. Siinä Kuolema kolkuttaa ovelle ja kysyy: Kelpaako tänne se mies, joka on hyvä korttia lyömään? – Ei tänne kelpaa, Hiiteen se on vietävä! vastattiin ovelta. No, Kuolema kantaa nyt miehen siitä Hiiteen ja kysyy taaskin ovelta: Kelpaako se mies tänne, joka on hyvä korttia lyömään? – Kelpaa, sanottiin Hiidestä, täällähän semmoinen onkin omiaan[!]”